Violettimetsän laidalla olevassa kirjastossa on enemmän huoneita kuin kukaan on koskaan laskenut. Useimmat niistä ovat täynnä kirjoja, joissa on sanoja, kuten kirjoissa yleensä onkin. Mutta lukusalin perällä on ovi, joka on paikallaan vain torstaisin, ja sen takana on huone, jonka jokainen kirja on tyhjä.
Mira löysi sen viikko ensimmäisen loitsunsa jälkeen. Hyllyt olivat täynnä kaikenvärisiä kirjoja, paksuja ja ohuita, korkeita ja pikkuruisia. Hän avasi yhden. Tyhjä. Hän avasi toisen. Taas tyhjä. Jokainen sivu oli valkoinen kuin vastasatanut lumi.
”Joku on unohtanut kirjoittaa nämä loppuun”, hän sanoi.
”Kukaan ei ole unohtanut mitään”, sanoi Vartija, joka oli tullut hänen peräänsä äänettömin askelin. ”Nämä ovat kirjoittamattomia kirjoja. Jokainen niistä odottaa omaa lukijaansa. Kun oikea ihminen avaa kirjan, se kirjoittaa itse itsensä.”
Mira avasi kirjan toisensa perään. Mitään ei tapahtunut. Sitten hän löysi alimmalta hyllyltä pienen sinisen kirjan, jonka selkä oli vino. Kun hän nosti kantta, sisällä helisi jokin, kuin siemenet purkissa.
Sivulle valui kirjaimia. A, M, I, kaksi N:ää ja kokonainen kasa muita, jotka kieriskelivät sinne tänne kuin olisivat eksyneet.
”Nehän ovat ihan sekaisin”, Mira sanoi.
”Laita ne sitten järjestykseen”, Vartija sanoi. ”Kirja voi kertoa tarinansa vasta, kun autat sitä löytämään sanansa.”
Niin Mira yritti. Hän siirteli kirjaimia sormellaan. M, I, R, A. Hänen oma nimensä hehkui ja jäi paikalleen. Sitten TÄHTI. Sitten OVI, sitten KIRJASTO ja lopuksi KOIPERHONEN, joka vei pitkän aikaa, koska aivan lopussa piti muistaa se toinen N. Jokainen löydetty sana asettui sivulle ja veti perässään lisää kirjaimia, kunnes kokonaiset lauseet alkoivat kirjoittaa itseään.
Se oli tarina tytöstä, joka seurasi koiperhosta kirjastoon ja löysi tähden.
”Jotkin kirjat kertovat muista”, Vartija sanoi. ”Ja jotkin kertovat sinusta. Niitä on kaikkein vaikeinta lukea.”
Mira luki, kunnes kynttilät olivat palaneet lyhyiksi. Kun hän pääsi viimeiselle kirjoitetulle riville, seuraava sivu oli yhä tyhjä.
”Tämä ei ole vielä valmis”, hän sanoi.
”Ei tietenkään”, Vartija sanoi. ”Et ole vielä tehnyt sitä.”
Kirjoittamattomat kirjat ovat yhä paikoillaan sen oven takana, joka on olemassa vain torstaisin. Ehkä sinunkin kirjasi on niiden joukossa, kirjaimet helisemässä sisällä, odottamassa, että joku panee ne järjestykseen. Jos haluat ensin vähän harjoitusta, Loitsusanoissa odottaa muutama irtokirjain, joilla pääset alkuun.
